[Staden från väster. Stor bild, 70 kB.]

MATTI POUTVAARA:

Sijainti

Tuhansia vuosia sitten ovat Hämeen vesistöjen vedet laskeneet mahtavana virtana Näsijärvestä Lapuanjokea myöten Pohjanlahteen. Paikalla on nyt vain kevättulvien aikana paisuva, kesäisin vähä vesinen Lapuan-Uudenkaarlepyyn joki. Aikojen kuluessa on joki kuljettanut muassaan valtavia määriä liejua, hienoa hiekkaa ja hiesua täyttäen jokilaaksoa kilometrimäärin. Tämä yhtyneenä maan kohoamiseen, joka Uudenkaarlepyyn paikkeilla on jääkauden jälkeen saattanut olla jopa 15 m vuosisadassa ja on edelleenkin lähes metrin verran samassa ajassa, on johtanut siihen, että aikoinaan syvän laivaväylän ääreen perustettu kaupunki on jäänyt merestä 4—5 km:n päähän »sisämaahan»; alkuaikojen satamassa on nykyään koskeen rakennettu sähkölaitos. Nämä seikat ovat vaikuttaneet ratkaisevasti kaupungin kehitykseen.

Edellä kuvatusta maaperän muodostumisesta johtuu, että kaupunki sijaitsee tasaisella, hienolla hiekkamaalla, eikä kallioperusta ole näkyvissä kuin jokiuoman koskipaikoissa. Vain vähäisiä karkeampirakeisia hiekkatöyryjä on kaupungin länsipuolen laitamilla.

ALFRED HULDÉN (suomennos):

Historialliset vaiheet

Uudenkaarlepyyn ja sen ympäristön asukkaat ovat ruotsinkielisiä. Kristinuskon maahantulon jälkeen kuului seutu Pietarsaaren suurpitäjään, josta kuningas Kaarle IX muodosti Vöyrin pitäjästä osia lisäillen uuden pitäjän v. 1607. Se sai nimen Nie Carleby. Kymmenen vuotta myöhemmin kuningas Kustaa II Aadolf, edellisen poika, perusti kaupungin, jolle hän antoi perustamiskirjan syyskuun 7 p:nä 1620 nimittäen kaupungin pitäjän mukaan. Vähän myöhemmin nimi muutettiin kuitenkin Nykarlebyksi.

Ennen Kaarle IX:n aikaa ei Pohjanmaalla ollut ainoatakaan kaupunkia. Korvaukseksi pohjalaisten kärsimyksistä nuijasodassa Kaarle IX perusti Oulun ja Vaasan kaupungit. Vieraillessaan nuoren poikansa Kustaa Aadolfin kanssa Uudenkaarlepyyn pitäjässä hän osoitti olevansa mieltynyt seutuun. Tämä lienee osaltaan vaikuttanut siihen, että kuningas Kustaa II Aadolf myöhemmin päätti antaa kaupunginoikeudet isänsä perustamalle pitäjälle; sitä paitsi aikaisemmin perustetut kaksi kaupunkia eivät riittäneet laajan Pohjanmaan tarpeita tyydyttämään. Tärkein yllyke kaupungin perustamiseksi oli kuitenkin suuren kauppakuninkaan merkantilistinen katsantokanta, jonka mukaan valtakunnan hyvinvointi perustui kauppaan ja merenkulkuun. Minkälaatuista kauppaa kuningas lähinnä tarkoitti, se ilmenee kaupungin vaakunakilvestä, johon on kuvattu palava tervatynnyri. Liikenne Lapuan-Uudenkaarlepyyn joessa oli siihen aikaan vilkasta. Varsinaisia maanteitä ei ollut, ainoastaan ratsuja talviteitä. Silloisten, luonnon määräämien kulkuväylien perusteella uudella kaupungilla oli erinomaiset edellytykset kaupan keskukseksi. — Nykyään on tilanne toinen. Maan kohoamisen vuoksi Uusikaarlepyy on menettänyt satamansa, ja kuljetusten pääpaino on siirtynyt jokiväyliltä rautateille. Mutta Uusikaarlepyy on edelleen säilyttänyt asemansa pienehkön alueen keskuksena, sijaitseehan se viiden maantien yhtymäkohdassa: eteläinen maantie Vaasaan ja Turkuun, kaksi maantietä Lapualle ja Helsinkiin, itään päin Kovjoen—Purmon—Jyväskylän maantie ja pohjoiseen Pietarsaaren—Kokkolan—Oulun maantie. Näillä teillä liikennöivät kaikki nykyaikaiset moottoriajoneuvot.

Kaupungin kohtaloita

Kuningas Kustaa II Aadolf lahjoitti Uudellekaarlepyylle 25 1/2 manttaalia maata. Se oli paljon, sillä kaupungissa oli v. 1620 vain 60 savua eli taloutta. Suurin osa lahjoitusmaista otettiin pois 1600-luvun reduktiossa, jolloin jäi jäljelle vain 5 1/2 manttaalia eli n. 21 neliökilometriä. Viime sotien jälkeen on maa-alueita jouduttu edelleenkin luovuttamaan, joten kaupungilla nykyisin on maata parisentuhatta hehtaaria.

Alusta alkaen tuli maanviljelyksestä pääelinkeino. Vuonna 1641 oli kaupungissa 9 hevosta, 11 tammaa, 10 varsaa, 1 sonni, 38 lehmää, 23 vuohta ja 1 lammas. Sato oli kymmenen tynnyriä. Katovuodet koettelivat myös Uuttakaarlepyytä ankarasti, etenkin vuosina 1696, 1697, 1698, 1739 ja 1742.

Perunaa alettiin viljellä v. 1773, mikä paransi elintarviketilannetta huomattavasti. Myös kalastuksella oli tärkeä osuutensa ruoan antajana. Joesta pyydystettiin siikaa, lohta, haukea ja ahventa sekä erinomaisia ruutanoita. Merestä vedettiin silakkaa, varsinkin Stubbenin lähettyvillä, jossa asiakirjojen mukaan Kantalahden ja Monäsin asukkaat harjoittivat menestyksellistä kalastusta jo Kustaa Vaasan aikana. Saarella on nähtävissä vieläkin mielenkiintoinen vanha kalastusasema.

Vähitellen muodostui kauppa yhä merkityksellisemmäksi. Tärkein tuontija vientitavara oli terva. Sen tuonti kohosi 1600-luvulla 12—14 tuhanteen tynnyriin vuodessa, 1700-luvulla 20 tuhanteen tynnyriin ja ylikin. Aina 1800-luvun puoliväliin asti tuotiin eräiltä Savon ja Karjalan seuduilta tervaa myytäväksi Pohjanmaan satamakaupunkeihin. Kun maamme ison- ja pikkuvihan jälkeisissä rauhanteoissa menetti Kaakkois-Suomen sekä Viipurin ja Kymijoen itäpuolella olevat kaupungit, suuntautui kauppa yhä enemmän Pohjanmaalle. Lukemattomia tervatynnyreitä kuljetettiin veneissä jokea myöten Uuteenkaarlepyyhyn, ja maitse saapui pitkienkin matkojen takaa hevoskaravaaneja tervatynnyreineen. Kaikki vietiin Uudenkaarlepyyn torille, joten kaupungin tavattoman suuri tori (7 075 m²) oli todella silloin tarpeen vaatima.

Asessori E. Brennerin piirtämä kirkko vuodelta 1708.

1800-luvun tervanpoltosta ja Uudenkaarlepyyn tervakaupasta kertoi 92-vuotias entinen nimismies Anders Nyrik Kantlaxista kesällä 1956 seuraavaa:

»Minun nuoruudessani oli Uudenkaarlepyyn iso tori täynnä tervakuormia, jotka olivat tulleet läheltä ja kaukaa. Monet ajomiehet puhuivat suomea, ja useimmat olivat tulleet Härmästä, Kauhavalta, Lapualta ja kaukaisemmiltakin seuduilta. Valantehneet tervavoudit tarkastivat tervan torilla, minkä jälkeen myyjät saivat viedä sen satamaan tai varastoida sen kaupungin kauppiaille.

Tervaksista saatiin kolme tynnyriä tervaa syleltä. Jos poltettiin miilu, joka sisälsi 10—15 syitä tervaksia, saatiin 35—40 tynnyriä tervaa, mikä merkitsi 600—900 markan tuloa; siihen on vielä lisättävä erinomaisten hiilien myynnistä koituva tulo. Muutamat talonpojat polttivat isäntäaikanaan kolmekin miilua. Tervanpoltto loppui, kun opittiin käyttämään metsäntuotteita kaivospölkkyinä ja muissa sellaisissa muodoissa, joilla oli helpompi saada rahaa irti metsästä. Kaupungin pikitehtaassa keitettiin suuria määriä tervaa pieksi, jota myytiin pääasiassa Saksaan. Ruotsista ostettuun suureen pienkeittokattilaan mahtui kerrallaan 18 tynnyrillistä tervaa.»

Hallitus suhtautui suosiollisesti Uudenkaarlepyyn kauppaporvareihin, koska kaupunki Kustaa Aadolfin perustamana nautti erikoista arvonantoa. Taistellessaan valtiopäivillä Pohjanmaan kaupparajoituksia vastaan Antti Chydenius sai aikaan sen, että Uudellekaarlepyylle v. 1793 annettiin tapulioikeus ja oma tullikamari. Merenkulku alkoi tämän jälkeen elpyä, joten Kustaan aika muodostui kaupungille erittäin menestykselliseksi ja onnelliseksi kauppakaudeksi. Mutta ajan mittaan kaupankäyntimahdollisuudet huononivat. Lastilaivat ja kuunarit pääsivät alun perin aina Uudellesillalle asti, josta nykyisin on jäljellä kivilaiturit joen itäisellä rannalla, mutta kun joki madaltui, siirrettiin satama lähemmäksi merta; sinne kaupunki rakensi myös pikitehtaan ja laivaveistämön. Isonvihan jälkeen ulkosatama ja laivaveistämö siirrettiin Allianceholmiin, joka sijaitsee lähellä jokisuuta; nyttemmin sekin on jo mantereena. Vuoden 1840 jälkeen sekä merenkulku että laivanrakennustoiminta hakeutuivat Alörniin.

Pitkän aikaa 1800-luvullakin oli Uudenkaarlepyyn merenkulku, kauppa ja laivanrakennustoiminta hyvin vilkasta. Pitkät rahtikaravaanit toivat ympäristöseuduilta kaupunkiin tervan lisäksi myös pellavaa ja lihaa aina Savosta asti ja veivät mennessään rautaa, suolaa, kahvia, jopa väkijuomiakin.

Silloin elivät uuskaarlepyyläiset onnellista aikaa. Kirjallisuus, joka kertoo tästä ajasta, Topeliuksen aikakaudesta, kuvailee, miten perheet silloin viettivät hienoa seuraelämää. Kauppiaiden tyttäret lähetettiin joksikin aikaa Tukholmaan sivistymään, mistä he sitten palasivat kotiin suuren maailman tapoihin tottuneina. Keskusteltiin tärkeistä yleisistä asioista: Ankarströmin kuningasmurhasta, Axel von Fersenin surullisesta kuolemasta, Tukholman kansanmellakasta, vanhan Ruotsin ajan oloista, vuosien 1808—09 sodasta ja myöhemmin myös uudesta hallituksesta Venäjän keisarin valtikan alaisena. Uusia käsityskantoja syntyi. Krimin sodan aikana lojaalisuutta edustaneen Topeliuksen vaikutuksesta kehittyi vähitellen orastava myötätunto Venäjän keisaria, Suomen suuriruhtinasta kohtaan, niin että hänen vihollisiaan pidettiin myös Suomen vihollisina. Siitä on antanut todistuksen Björkön pappina toiminut kalastaja, joka v. 1854 rukoili: »Rukoilkaamme hänen majesteettinsa keisarin ja isänmaan puolesta; piru periköön kaikki englantilaiset!» Tämä keisariin kohdistuva myötätunto lujittui yhä, mutta loppui nopeasti, kun Nikolai II lähetti Bobrikovin maahan venäläistämään Suomen kansaa.

Maan kohoaminen oli jatkunut niin, että tarvittiin uusi satama. Se rakennettiin Andrasjönniin v. 1864, eräänä 1860-luvun huonoista maanviljelys vuosista. Höyrylaivasatama maksoi 1 260 mk. Satamakassan kustannuksella rakennettiin tie Andrasjönniin. Vuonna 1864 saapui satamaan ensimmäisen kerran kuuluisa höyrylaiva Österbotten.

Kaupungin läntisen jokitörmän näkymiä.

Suurimpia onnettomuuksia Uudenkaarlepyyn historiassa ovat olleet isonvihan aika ja kaupungin palo v. 1858. Tulipalo, joka syttyi tammikuun 13 päivän iltana kauppias Vestlinin talossa, hävitti koko kaupungin lukuun ottamatta kirkkoa ja muutamia harvoja rakennuksia. Kysymys kaupungin siirtämisestä jollekin lähellä olevalle paikalle Oravaisiin, Kantalahteen tai Monäsen salmelle, joissa olisi hyvät satamat, tuli nyt ajankohtaiseksi. Mutta kiintymys Uudenkaarlepyyn vanhoihin tontteihin ja Elias Brennerin piirustusten mukaan rakennettuun kirkkoon, joka edelleenkin oli jäljellä yhtenä maan kauneimmista puukirkoista, ratkaisi asian siten, että kaupunki pystytettiin uudelleen entiselle paikalleen.

Maanviljelys, kauppa ja laivanrakennus olivat kauan Uudenkaarlepyyn tuottavimpina elinkeinoina. Kannattavuus perustui osittain siihen, että työvoima oli halpaa. Kaupungissa oli varakkaita perheitä; niinpä esim. Lybeckit tiedon mukaan omistivat 14 maatilaa. Olot huononivat 1800-luvun loppupuolella. Saimaan kanavan valmistuttua Uusikaarlepyy menetti kauppayhteytensä Itä-Suomeen. Maakauppa vapautettiin samoihin aikoihin, ja sekin koitui vahingoksi Uudenkaarlepyyn kauppiaille, jotka eivät olleet avanneet sivuliikkeitä maaseudulla. Myös merenkulku taantui kunnollisen sataman puutteessa. Vararikot kävivät kaupungissa yhä tavallisemmiksi. Mm. rakennusten ulkomuodosta ja kunnosta saattoi selvästi huomata, että Uusikaarlepyy oli köyhä. Viime vuosina on kuitenkin jälleen ollut havaittavissa kaupan vilkastumista, ja uusia liikkeitä on perustettu. Niitä on nykyisin 30, mikä on varsin paljon tässä vain vähän yli tuhannen asukkaan kaupungissa. Kaupan elpyminen on laskettava yhä vilkastuvan linja-autoliikenteen ansioksi, sillä nimenomaan juuri maaseudun asukkaat ylläpitävät Uudenkaarlepyyn kauppaa. He ostavat mieluummin kaupungin liikkeistä, joissa on enemmän valinnan varaa, kuin maalaiskylien pikkukaupoista, joissa saa usein odotella kauan tilattuja tavaroita. Myös maanviljelyksellä on yhä jonkin verran merkitystä Uudenkaarlepyyn asukkaille, koskapa kaupungissa silloin tällöin voi nähdä käynnissä olevan puimakoneen.

Vanha 1600-luvulta [Pitää olla 1729.] peräisin oleva triviaalikoulurakennus, jossa nykyisin on raatihuone ja kaupunginkirjasto.

Uusikaarlepyy koulukaupunkina

Vuonna 1640 Pietari Brahe perusti Uudenkaarlepyyn triviaalikoulun, joka oli ensimmäinen yliopistoon johtava oppikoulu Pohjanmaalla. Mutta jo aikaisemmin, heti kaupungin perustamisen jälkeen, kaupungissa oli toiminut alkeiskoulu, jonka ensimmäinen tunnettu opettaja oli vuodesta 1635 alkaen Johannes Laurentii Essenius. Hän siirtyi v. 1642 triviaalikouluun ja myöhemmin Lappajärven kappalaiseksi.

Vuonna 1684 siirrettiin triviaalikoulu Vaasaan, mutta opettaja Gustavus Gronovius ja hänen 24 oppilastaan eivät muuttaneet koulun mukana, joten koulu jatkoi toimintaansa Uudessakaarlepyyssä pedagogion nimellä. Isonvihan aikana oli koulu kahdeksan vuotta tyhjillään, mutta v. 1729 siellä tiedetään opiskelleen 23 poikaa ja 9 tyttöä, joista — niin kuin aikakirjoissa sanotaan — toiset lukivat Hafenrefers kompendiumia, mikä oli määrätty luettavaksi vuoden 1724 koulujärjestyksessä, sekä Cornelius Neposta ja kreikan kieltä, toiset taas katkismusta.

Yllättävää on, että Uudenkaarlepyyn pedagogio oli suurimman osan toimintaajastaan poikien ja tyttöjen yhteiskouluna. 1800-luvulla opetettiin aika ajoin myös saksaa. Opetuskielenä oli ruotsi, osittain latina, suomenkielisiä selityksiä annettiin aluksi suomea puhuville oppilaille. Paitsi Uudestakaarlepyystä oli oppilaita myös Pietarsaaresta, Kokkolasta, Oulusta, Raahesta, Vaasasta, Turusta ja Tukholmasta, maaseudulta esim. Munsalasta, Oravaisista, Kuortaneelta, Lapualta, Viitasaarelta, Ruovedeltä ja luonnollisestikin ruotsalaisalueilta. Oppilaiden vanhempien ammattiluettelo oli perin kirjava: pappeja, lukkareita, urkureita, talonpoikia, suutareita, kupariseppiä, merimiehiä, kalastajia, palvelusväkeä, maanmittareita ym.

Vuonna 1873 perustettiin Uuteenkaarlepyyhyn ruotsalainen naisseminaari, [Pitää olla miesseminaari.] joka on siitä lähtien antanut väriä kaupungin elämälle. Kun seminaaria varten tarvittiin harjoituskoulu, siirrettiin siihenastisen alkeiskoulun oppilaat v. 1876 perustettuun normaalikouluun, ja tämä koulu sai v. 1620 perustetun koulun arkiston ja perinteet.

Kaupungissa toimii nykyisin lisäksi v. 1919 perustettu yhteiskoulu ja kristillinen kansanopisto (1920), joka on Suomen suurin ruotsalainen kansankorkeakoulu.

Lopuksi mainittakoon, että Sollefteån kummikunnan varojen turvin on kaupunkiin perustettu lasten leikkikoulu.

Seminaarin normaalikoulu, kaupungin huomattavin kivirakennus.

Seminaarin päärakennus.

Nykyinen taloudellinen tila

Kaupungin talouteen on kahdella seikalla ratkaiseva vaikutus; ensimmäinen ja tärkein niistä on Uudenkaarlepyyn seminaari. Yksinomaan sen toimihenkilöt ja virkailijat maksavat suunnilleen neljännen osan kaupungissa kannettavista veroista. Lisäksi on edullista, että kaupungin ei lainkaan tarvitse kustantaa kansakoulua, koska seminaarin harjoituskoulu huolehtii kansakouluopetuksesta. Opettajat ja kaupungin muut palkannauttijat maksavat n. 70 % taksoitettavista veroista. Toinen rahataloudellisesti merkittävä tekijä on voimalaitos, joka on rakennettu v. 1926 ja joka on jo vuosikausia ollut täysin velaton. Se on antanut kaupungille melkoiset tulot ja tuleekin varmaan pysymään Uudenkaarlepyyn tärkeimpänä teknillisenä laitoksena.

Taloudelliset vaikeudet ovat täysin ymmärrettäviä. Kaupungin hallinto tulee kalliiksi pienessä kaupungissa, jossa välttämättömät kustannukset jakautuvat niin harvojen verotettavien maksettaviksi. Lisäksi kaupunkia rasittaa se, että hyvässä mielessä perustetut mutta myöhemmin epäonnistuneet kunnalliset yritykset ovat järkyttäneet taloudellista tasapainoa. Rautatie tuli kalliiksi, eikä siitä vielä ole koitunut laskettua hyötyä. Vuonna 1956 lakkautettiin henkilöliikenne rautatiellä ja palautettiin ennalleen edestakainen linja-autoliikenne Kovjoen asemalle. Aikaisempi kapearaiteinen rautatie rakennettiin v. 1898 ja myytiin v. 1916. — Kylpy- japesulaitos maksoi 17 milj. markkaa eikä tuota mitään.

Tulevaisuutta ajatellen antavat seuraavat tosiasiat valoisampia toiveita: kaupungilla on n. 1 500 ha metsää, mikä on taloudellisesti erittäin merkityksellistä, koska metsänhoidolle on nykyisin omistettu paljon huomiota. Kaupungilla on myös satamaoikeudet, ja liikenne- ja satamamaksujen tuottamat tulot ovat viime aikoina olleet noususuunnassa. Vesijohto- ja viemärikysymystä ei ole vielä lopullisesti ratkaistu, mutta pääjohdot on jo vedetty kaupungin keskiosien läpi. Vanha sairaala, josta aluksi oli vain murhetta, on nyttemmin laajennettu ja rakennettu ajan vaatimuksia vastaavaksi. Kaupungin alueen uusi asemakaavoitus on suunnitteilla; nykyisen 80 ha:n sijasta kaavoitetaan 200 ha:n suuruinen alue, johon tullaan varaamaan sopivia teollisuustontteja. Kaupunki aikoo harjoittaa sellaista tonttipolitiikkaa, että se edistäisi teollisuuden sijoittumista Uuteenkaarlepyyhyn, jossa ennestään ei ole varsinaista teollisuutta. Kaupunkiin sijoittuvat teollisuuslaitokset voivat olla varmoja myös sähkövoiman saannista, sillä voimalaitos on kytketty valtakunnan sähköverkostoon. Parhaillaan työskennellään oman voimalaitoksen tehon kaksinkertaistamiseksi ja yritetään pysyttää sähkön hinta alhaisena etupäässä juuri siksi, että saataisiin kaupunkiin teollisuutta.

Sivistysolot

Selväpiirteisenä koulukaupunkina on Uudellakaarlepyyllä sivistyksellisessä mielessä erikoisasema. Seminaarin vaikutus on sangen huomattava. Siellä saadaan todella suurta aikaan etenkin musiikin ja laulun, mutta myös lausunnan, puhetaidon ja esitelmöimisen alalla. Oppilaat esittävät niin ikään näytelmiä omalla näyttämöllään. Muutenkin on ikään kuin itsestään selvää, että sivistykselliset harrastukset Z. Topeliuksen kaupungissa ovat arvossaan, koska kaupunki juuri suuren kirjailijansa ansiosta on päässyt maineeseen. Tästä sai oivan todistuksen äskettäin kolmipäiväisillä lauluja soittojuhlilla Turussa, jossa uuskaarlepyyläiset kansakoulunopettajat kunnostautuivat erittäin ansiokkaasti laulun ja soiton alalla.

Kaupungin museo

Myös kotiseututunne on Uudessakaarlepyyssä elävä. Yksi kaupungin vanhimmista ja perinteellisimmistä taloista, Jakobssonnin talo, joka on säilynyt tulipalolta ja jonka kreivin aikaan 1600-luvulla lahjoitti kaupungille sairaalaksi Carleborgin kreivi, Kristiina-kuningattaren sukulainen ja Klaus Tottin ystävä, on nyttemmin Sollefteå-varojen turvin ostettu kaupungin museoyhdistykselle ja muodostettu museoksi.

Kaupunginmuseo, joka on jo arkkitehtonisessakin suhteessa mielenkiintoinen näyte 1600-luvun rakennustyylistä.

Uusikaarlepyy matkailukohteena

Matkailukohteenakin on Uudellakaarlepyyllä merkityksensä. Tosin kaupunki on jo pitkän aikaa ollut ilman ravintola-hotellia, mitä seikkaa on pidettävä kaupungin velvoitusten laiminlyömisenä, sillä kaupunginoikeuksissa sanotaan nimenomaan, että koska kaupungilla on ollut 10 vuoden vapaus kruunun veroista ja rasituksista ja samoin kaikista kestikievarija kyyditsemisvelvollisuuksista, on kaupungin vastapalvelukseksi pidettävä majataloa ja ruokapaikkaa. Meidän aikanamme olisi asia kai sopivimmin käsitettävä siten, että kaupungissa pitäisi olla hotelli, jossa voisi myös ruokailla. Kaupungin ulkopuolella sijaitseva Juthbackan täysihoitola palvelee kuitenkin auliisti asiakkaita.

Kuddnäsin kartano, Topeliuksen syntymäkoti, on kaupungin arvokkaimpia kulttuurihistoriallisia nähtävyyksiä. Kartanossa on mielenkiintoinen Topelius-museo. [Kuvassa on Juthbackan kartano.]

Topeliuksen syntymäkodin pihapolun varressa oleva muistokivi.

Uusikaarlepyy on tyypillinen vanhojen ruotsalaisten pikkukaupunkien edustaja, joten se sinänsäkin puistoineen ja istutuksineen on nähtävyys ja antoisa matkailukohde. Maininnan ansaitsee Pyhän Birgitan kirkko, joka on erikoisen kaunis taideteoksineen ja maalauksineen. Edelleen ovat näkemisen arvoisia Topelius-museo Kuddnäsissä, Kaupunginmuseo sen lähettyvillä, uuskaarlepyyläisen taiteilijan tekemä Flora-muistomerkki Fåfänganissä eli Flora-puistossa, samoin kaupungin vanhimmat satamarakennukset ja Ville Vallgrenin veistämä Topelius-patsas Topeliuspuistossa.

Kaupungissa ja sen läheisyydessä on muitakin nähtävyyksiä, kuten Brostugan (kahvitupa) maalauksineen, jotka ovat ulkomaillakin tunnettuja. Juuttaan taistelukentällä, 5 km:n päässä kaupungista, on kuuluisa muistomerkki, jossa on Döbelnin pronssinen rintakuva. Matkan varrella on Per Person Klockarsin mielenkiintoinen talo. Klockars toimi talonpoikaissäädyn puhemiehenä Porvoon valtiopäivillä, joilla hän sai torjutuksi venäjän kielen saattamisen Suomen viralliseksi kieleksi, joten ruotsi pysytettiin edelleenkin maan virallisena kielenä. Juuttaalle mennessään voi matkailija ihmetellä tien varressa olevaa valtavaa kiveä, jonka ensimmäinen Munsalan väkivahva pappi Freitag on kertoman mukaan kansan nähden nostanut nykyiseen asentoonsa.

Kaupungin ulkoreunalla on vielä olemassa kuninkaan morsiamen Ebba Brahen pato. Hänen miehensä Jaakko de la Gardie omisti Carleborgin kreivikunnan ennen Klaus Tottin aikaa, minkä vuoksi talonpojat epätietoisina kyselivät, kenelle kreiville heidän oikeastaan piti veroa maksaa. Kauniilla paikalla sijaitseva Juthbackan vanha herraskartano, joka nykyisin on lepokotina, on tutustumisen arvoinen paikka.

Matkailijoiden kannattaisi käydä myös katsomassa seminaaria ja kansankorkeakoulua sekä Österbottniska Postenin kirjapainoa, jonka sanotaan edustavan maan parasta sanomalehti- ja kirjapainomuseota.

Topeliuksen ystäville mielenkiintoisen kohteen tarjoaa Alörnissa oleva Topeliuksen tupa, jossa tämä suuri kirjailija kirjoitti teoksiaan. Olisi toivottavaa, että Uudenkaarlepyyn ylistettyyn saaristoon järjestettäisiin retkiä, joiden osanottajilla olisi tilaisuus kalasteluun ja pitempiaikaiseen virkistäytymiseen. Se viehättäisi varmaan sellaisia matkailijoita, joilla on runsaasti aikaa käytettävissään.

Topeliukselle omistettu puisto.

Uudestakaarlepyystä pohjoiseen, Karbyssa, on ns. Kuninkaankivi, jolle katettiin ateria kuningas Adolf Fredrikille hänen ajaessaan Pohjanlahden ympäri ja vihkiessään silloin valmistuneen Tukholman—Turun maantien.

Uudessakaarlepyyssä on monia muistotauluja; niistä kaunein ja arvokkain on se, joka palauttaa mieleen Uudenkaarlepyyn triviaalikoulun. Kaupunginvaltuuston päätöksellä asetettiin taulu paikoilleen koulun 300-vuotispäivänä, vuonna 1940. Ne, jotka silloin olivat lapsia Uudessakaarlepyyssä, sanovat nyt täysikasvuisina: »Siinä juhlassa minäkin olin lapsikuorossa laulamassa.»